PHILIPS VIDEOPAC

Videopac näki päivänvalon vuonna 1978 ja sitä valmistettiin eri malleineen aina vuoteen 1986 saakka.

Perusmallin Tekniikkaa: CPU: Intel 8048 (ensimmäinen Intelin prossa pelikoneessa ja Intelin ensimmäinen ns. sarjavalmisteinen prossa) Kellotaajuus: 1,78 Mhz ROM: 1 kb RAM: 256 tavua Grafiikka: 128 x 64 Teksti: 40 x 20 Värit: 8 (16 sävyä) Ääni: 1 kanava Liittimet: rtf-tv ulostulo, peliportti, myöhemmissä malleissa 2 x din-liitin peliojaimille Perusmallin hinta Suomessa: 790 mk

G7400+ Plussakoneen tekniikkaa: CPU: Intel 8048, 1.79 MHz RAM: 16 KB ROM: 16 KB Grafiikka: 256x192x16 Äänet: 1 channel, 8 sounds Liittimet: samat, kuin perusmallissa. Erilliset joikkarit kaikissa malleissa. Ranskassa myynnissä olleessa G7401+ mallissa myös scart-liitin.

Laajennukset: -The Voice - Puhesyntetisaattori, myös G7000 -Shakkimoduuli: oma apuproseesori, myös G7000 -Home Computer Module - omalla apuprosessorilla. Tietokonelaajennus basic-ohjelmointikielellä. Vain plussakoneet. Plussamallin ilmoitettu hinta Suomessa: 990 mk (tiettävästi ei myynnissä)

Koneen mallikirjo on aika häkellyttävä. Perusmallista: G7000 tuli kolme revisiota. Merkittävimmät muutokset olivat alkuun sisäänrakennetun muuntajan ja kiinteitten peliohjainten irrottaminen erillisiksi osiksi lopulliseen versioon. Tätä perusmallia myytiin USA:n markkinoilla nimellä Odyssey II. Brasiliassa konetta myytiin erittäin hämäävästi nimellä Odyssey. Ranskan markkinoilla kone tunsi nimen Philips C52. Konetta tehtiin myös Radiolan brändillä. Radiolan perusmalli oli Radiola Jet 25. Radiolan version tekniset ratkaisut poikkeavat hieman perus-Videopacista, mutta ne eivät näy käyttäjälle saakka. Edistyneempää plussakonetta tehtiin myös hyvin erilaisilla kuorilla Jopac-brändinimellä. Jopac-konsolille tuli myös muutama peli, joita ei julkaistu Videopacille lainkaan. Pelit kuitenkin toimivat Videopacin malleissa, vaikka pari peliä vaatiikin plussakoneen, eivätkä siis toimi perus G7000-koneessa.

Videopacin lanseerauksen yhteydessä markkinoinnissa mainoslauseina olivat koneen edistyneisyys kilpailijoihin verrattuna ja sen höyhenenkevyet joystickit. Jousikeskitteiset joikkarit kestivätkin aikaa hyvin ja olivat uutena vähintään Atarin perusmallia vastaavat käytössä. Mikään ergonomian riemuvoitto nämäkään tikut eivät ole ja tikun reuna hiertää nopeasti jäljen kämmeneen. Tikut on kuitenkin nopea ja helppo huoltaa kuntoon. Jos joikkarin tulee isompia vikoja, niin ne ovat tulitusnapin hatun irtoaminen tai joikkarin varren kiinnityksen pettäminen. Osassa koneita tikut olivat kiinteitä. Tikun vaihtaminen on silti helppoa: pohjan ruuvit avataan, pohja nostetaan pois ja liittimen voi tämän jälkeen nyppäistä irti. Uuden ohjaimen kiinnitys on yhtä idioottihelppoa.

Videopacin väitetty edistyneisyys pohjasi näppäimistöön. Alkuun tätä pääsi hyödyntämään vain highscore-listalla, mutta pian näppäimistölle kuitenkin keksittiin jo käyttöäkin ja lupauksia alettiin siltä osin lunastaa. Näppäimistö ei missään nimessä jäänyt lunastamattomaksi lupaukseksi meidänkään markkina-alueella, kuten kävi esim. NES:in modeemiliitännän (koneen pohjassa) kanssa. USA:ssa Odyssey II nimellä kaupatulle koneelle tuli jopa puhesyntetisaattori-lisälaite ja sitä tukevia pelejä Mattel Intellivisionin tapaan. Kone olikin USA:n markkinoilla jonkin aikaa kolmanneksi myydyin laite heti Atari 2600 ja Mattelin jälkeen.

Kuten jenkilässäkin, mieltyivät videopelit 80-luvun alun Suomessa vielä hyvin vahvasti televisioitten lisälaitteiksi. Monin paikoin Videopaccia ja sen pelejä myytiin paikallisissa rautakaupoissa. Philipsin kodinkoneet olivat Suomessa jo vanhastaan tunnettuja ja merkin huolto ja varaosapalvelu oli esimerkillisesti järjestetty. Tätä valmista ketjua hyödynnettiin ansiokkaasti myös Videopacin myynnissä. Niinpä Philipsin videopelitkin saivat Suomessa hyvin jalansijaa ja kone oli yleisimpiä koneita maassamme ja aivan Atarin ja Mattelin rinnalla myynneissä. Pelien hinnat pyörivät noin 100-150 markan kieppeillä, mutta lautapelien yhdistelmät olivat kalliimpia.

Suomessa hallaa Videopacin myynille teki aivan ensimmäinen julkaistu Mikrobitti-lehti, jonka videopelikoneitten vertailussa Videopaccia halvennettiin parilla lauseella. Oikeudenmukaista tai ei, painetun sanan kunnioitus Suomessa oli suuri ja ehkä hieman hätäillen tehty virke lehdessä jäi lentäväksi lauseeksi harrastajien mieliin. Uusien videopelien suhteen tietysti keskeinen kysymys oli, oliko kone hyvä, vaiko ei? Miten paljon perustelematon lause loppujen lopuksi myyntejä haittasi, on vaikea selvittää.

Tekniikan Maailman juhlanumero 4/1983 pitää sisällään parhaan ja perusteellisimman 80-luvun Suomessa julkaistun arvostelun videopeleistä. Tämä ansiokas artikkeli on skannattuna luettavissa pelikonepeijoonien sivulla. Tekniikan Maailma oli uranuurtaja uuden tieto- ja pelitekniikan esitteyssä Suomessa. Videopeliarvosteluun pelattiin eri koneitten pelejä ja jopa purettiin pelimoduuleja sisällön arvioimiseksi! Hyvin moottoritekninen lähestymistapa siis. Videopacin pelikoteloitten todettiin olevan todella onnistuneet ja sitä ne tosiaan ovatkin. Näin 30 vuoden jälkeen alkaa koteloissa käytetty PVC-muovi jo olla haurasta ja helposti lohkeavaa, mutta kilpailijoitten pahvikotelot ovat tässä vaiheessa olleet muisto vain jo monta vuosikymmentä.

Harrastajan näkökulmasta Videopacin pelikotelon huonoin puoli on sen paksuus, joka on aika tasan tarkkaan kolmisen senttiä. Tämä on monessa Euroopan maassa maksikirjeen raja ja niinpä pelien postimyynti on melkomoista tasapainoittelua hinnoittelun suhteen. Joissain tapauksissa yksittäisiä pelejä on saanut Ranskasta (koneen toisesta kotimaasta Hollannin ohella) jopa samaan hintaan, kuin Suomestakin postikulujen osalta. Eu:n parhaita puolia.

Itse peleissä on jokaiselle jotakin. Teknisesti pelit ovat hyvin lähellä Atari 2600:n pelejä. Tässä valossa on hyvin hämmästyttävää, että pelien laatua on arvosteltu. Tavallaan tällöin vedetään lokaan myös valtaosa Atarin ansiokkaasta pelituotannosta. Esimerkiksi Atarin tunnetuimmat pelit Combat ja Maalla-merellä-ilmassa löytyvät Videopacille erittäin hyvinä versioina. Tankkitaistelun äänitehosteet ovat suorastaan legendaariset Videopacilla! Atarin oma Pacman jäi valjuksi ja niinpä Videopacin epävirallinen Munchkin-käännös suorastaan korjasi potin kotiin. Tämä tietysti aiheutti närää kilpailijan silmissä ja lakisyytteestä on maininta monessa kirjallisessa lähteessä. Munchkin kuitenkin sai jatkaa meidän markkinoillamme laitteen potentiaalisen myyntikauden, eikä jenkkilässä Atarin eduksi tehty lakipäätös ehtinyt tänne vaikuttaa. Munchkin on Suomessa edelleen yksi yleisimpiä pelejä. Oma lukunsa koneen levikissä on legendaarisella postimyyntifirmalla, Hobby Hallilla, joka myi Videopacia kahden pelin kanssa paketissa. Munchkin ja Maalla-merellä-ilmassa ilmaantui moneen kotiin. Hobby Hallin listoilla oli myös Atari 2600 samassa kataloogissa viereisellä sivulla. Hieman myöhemmin kaupattiin jo selvästi edistyyneempää Colecovisionia maamme syrjäkylille ja kehäkolmosen ulkopuolelle postimyynnin keinon ennen postilaitoksen alasajoa maassamme.

Videopacin perusmallin pelejä ehti ilmestyä viitisenkymmentä. Näistä erityisesti räiskintäpelit ovat taltioimisen arvoisia. Ne kestävät usein vertailun kilpailijoitten pelien kanssa. Muutaman pelin esikuva on Fairchild Channel F-koneen peleissä, joka on hieman hämäävää. Atarin pelien vastineet löytyvät yleensä myös. Peruskoneen räiskinnöistä paras on peli numero 39. Pelissä on kaksi päävariaatioita riippuen siitä, kumman puolen joikkarilla sitä pelaa. Oikeanpuolen ohjauksella peli muistuttaa Defenderiä, vasemmanpuoleinen ohjaustapa on staattisempi, mutta upea räiskintäjuhla, jossa tahti nopeutuu koko ajan legendaarisen Space Invaderin tapaan.

Koneelle on myös paljon kahden pelaajan urheilupelejä, jotka saattavat joitakuita viehättää. Peleistä kolmas pääsuuntaus olivat opetusaiheiset pelit, joissa koneen näppäimistöä päästiin hyödyntämään. Erityisesti peli numero 7 Matemaatikko, eri variaatioineen on hauska ja maininnan arvoinen. Kaiku ansaitsee erikoismaininnan. Matemaattisten yhtälöitten ratkaisu taasen on omiaan itseopiskelussa. Täysi hyöty näppäimistöstä saatiin irti pelillä numero 9, jossa opiskeltiin ohjelmoinnin alkeita. Paljon myöhemmin koneen laajennetulle plussamallille tuli täysimittainen basic-ohjelmointikielilaajennus omalla apuprosessorilla. Tätä laajennusta ja plussamallin konetta ei kuitenkaan tiettävästi koskaan ehditty myydä maassamme.

Munchkin sai jatkoa ja muutkin Videopacin sokkelo/labyrinttipelit ovat hauskoja kaikenikäisille. Koneen pelitarjonnassa ainutlaatuisinta osaa edustivat kuitenkin neljä eri lautapeliä, joita pääsi pelaamaan koko perheen voimin. Pelissä nro 41 eli Maailmanvalloituksessa näkyy kylmän sodan henki ja maapallo on pirstoutunut liitoiksi, jotka taistelevat toisiaan vastaan niin koneen ruudulla konkreettisesti, kuin myös pelilaudalla. Tämä on pelottavan lähellä nykysodankäyntiä, jossa johtajat painelevat nappia toimitossaan ja joukot siirtyvät maailmalla. Wall Street on sellainen kapitalistishenkinen viritelmä, jossa on hieman lautapeli Monopolin vaikutteita. Koneen halutuimpia pelejä tänä päivän on lautapeli 42 eli Sormusten Etsintä. Videopac oli ensimmäisiä koneita, joka lokalisoi pelien ohjekirjojen suomennukset ja tässä pelissä suomennus on suorastaan upea. Tämä on mahtavaa tavaraa jokaisellle Sormusten Herran ja perinteisten, oikeitten roolipelien ystävälle. Videopacin lokalisointi poiki pelistä myös mm. ruotsinkielisen, englanninkielisen ja ranskankielisen version alkuperäisen hollanninkielisen version rinnalle. Shakki on lautapeli perinteisemmästä päästä, mutta tässä pääsee haastamaan myös Videopacin. Kone pelaa aloittelijan näkökulmasta varmasti aivan siedettävää peliä, mutta toivottoman hidas se on siirtämään. Joka tapauksessa kiitollisempi vastus, kun nykyajan ylitehokas ja ylikellotettu pc:n shakkipeli.

Videopac G7400+ eli usein plussamallina tunnettu kone koki Necin SuperGrafxin kohtalon. Koneelle tuli omia pelejä vain kourallinen ja näitten lisäksi tuli paranneltuja versioita perumallin peleistä. Näitä ns. plussamallin paranneltuja versioita pystyi edelleen pelaamaan myös peruskoneella, mutta mitään uutta sisältöä ei perusmallin käyttäjälle avaudu. Laajennukset vaativat plussamallin koneen näkyäkseen. Erityiset plussapelit taasen eivät toimi perusmallin koneella lainkaan. Laajennetuista peleistä peruskoneella karun oloinen peli nro 52 eli Tappajamehiläiset saavuttaa täyden loistonsa vasta plussakoneen näytöllä. Peli on muutenkin Videopacin kermaa ja ainoita pelejä, missä on täysimittainen pistelasku. Peli myös vaikeutuu ja nopeutuu hyvin arcadepelihenkisesti.

Parker Brothers julkaisi tutut pelinsä myös Videopacille ja Q-bert ja Frogger ovat Videopacin teknisesti parhaat pelit. Froggerin alkumusiikki loksauttaa leuat paatuneelta Videopac-harrastajalta ja Q-bert on hämmästyttävän hyvä käännös, joka ei pelattavuudessa häviä yhtään muille versioille. Parkerien pelien ulkopuolelta on Konamin arcade-pelistä Turtles tehty hyvä käännös. Tämä on Videopacin pelien joukossa ainutlaatuinen peli, joka sisältää sekä alkuanimaation että välianimaatioita.