|
Ensin täytyy avata 6 triwing-ruuvia Game Boyn takaa, näitä avattaessa kuuluisi käyttää triwing-meisseliä, mutta sen puuttuessa, kuten minulla voi käyttää myös tavallista pientä talttapäistä ruuvimeisseliä. Tällä avaus on tietenkin hieman hankalampaa, mutta onnistuu silti kunhan saa meisselillä sopivan otteen ruuvista. Kuvasta näet ruuvien paikat joista 2 on siis paristoluukun alla.
Kun olet avannut ruuvit voit nostaa takakannen pois, jolloin alta paljastuu piirilevy. Tässä vaiheessa suosittelen virtanappulan talteen laittoa, jottei kasausvaiheessa huomaa sen olevan kadoksissa, kuten minulle kävi.
Nyt voitkin irroittaa näytön lattakaapelin, joka onnistuu vetämällä kuvaan merkittyjä mustia osia GB:n yläreunaan päin, ei siis ylöspäin. Sitten vain otat kaapelin irti käyttämättä ylimääräistä voimaa.
Nyt kun kaapeli on irti voit ruuvata auki piirilevyä kiinni pitävät 3 tähtipäistä ruuvia, joihin käy siis tavallinen tähtipäinen ruuvimeisseli.
Nyt piirilevyn pitäisi irrota etukuoresta nätisti. Kuvassa se näkyy irroitettuna.
Tässä kuvassa piirilevy vielä toiselta puolelta.
Näppäimet ja niiden matot irroitettuna puhdistusta varten.
Tässä vielä näyttökin irroitettuna. Se lähtee irti esim. varovaisesti kampeamalla pienellä talttapää ruuvimeisselillä. Se on paikoillaan jonkinlaisella kalvolla jossa on liimapinta, tämä kalvo jää näyttöä irroitettaessa etukuoreen kiinni. Näyttöä ei varmaan turhan takia kannata irti ottaa, sen vahingoittumisen välttämiseksi.
No niin, nyt on Game Boy osina ja tarvittavat korjaus/puhdistus-toimenpiteet helposti tehtävissä.
Ja sitten kasaukseen, se menee suurin piirtein päinvastaisessa järjestyksessä. Näyttöä takaisin kiinnittäessä kannattaa varmistua sen puhtaudesta jottei sen pinnalle jäisi roskia, jotka myöhemmin harmittavat. Näppäimiä takaisin laittaessa paikoista ei voi erehtyä, koska niissä on lovet ja erilaiset tapit, lisäksi näppäinmatoissa on erikokoiset reiät joten nekin saa paikalleen vain oikein päin, tosin sillä ei taida olla suurempaa merkitystä vaikka onnistuisi ne saamaan toisinpäin. Sitten piirilevy paikalleen ja kaiutin omaan koloonsa ja ruuvit kiinni. Tämän jälkeen näytön kaapeli piirilevyn liittimeen kiinni ja mustat kiinnikkeet ala-asentoonsa, varmista vielä että kaapeli on kunnolla kiinni. Sitten vielä se virtanappula ellet ole hävittänyt sitä johonkin =) Ja sitten enää takakuori päälle ja ruuvit kiinni. Virtaa koneeseen ja sen pitäisi toimia?
Huom! Kuvat isommiksi klikkaamalla!
Teksti ja kuvat: Janio89
|