Sony Playstation 2 eli PS2
Sony Playstation 2 on suosionsa ja pitkän elinkaarensa takia esittelemisen arvoinen tuote, päätin siis kirjoittaa sille oman artikkelin, missä valoitetaan hieman konsolia, sen historiaa ja elinkaarta.
Sonyn Playstation 2 eli PS2:sen kehittäminen aloitettiin vuonna 1999 ja se julkaistiin ensin Japanissa 4. maaliskuuta 2000. Yhdysvalloissa laite julkaistiin 26. lokakuuta 2000 ja Suomeen konsoli saapui 24. marraskuuta 2000.
Konsoli oli alusta alkaen hitti ja Sonylla oli ongelmia saada laitteita tuotantoon tarpeeksi - tästä syystä Suomessakin useat ihmiset joutuivat jonottamaan sitä, tästä syystä laitetta päätyi myös “mustaanpörssin” eli Huuto.nettiin myytäväksi ja kalleimmillaan siitä maksettiin noin 10 000mk. Mikään muu konsoli ei ole pystynyt luomaan vastaavanlaista hypeä jo julkaisussa.
Julkaisun aikana erilliset DVD-soittimet olivat harvinaisia ja kalliita, joka aiheutti sen, että Playstation 2:sta hankittiin myös pelkäksi DVD-soittimeksi. Laitteen suosiota lisäsi myös se, että Playstation 1:sen pelit sopivat käytettäväksi siinä.
Playstation 2:sen markkinointi
Playstation 2:sen markkinointi oli mielenkiintoista ja suorastaan harhaanjohtavaa. Sony mm. väitti, että konsoli osaa tulkita tunteita (Sony Emotion Engine).
Sony emotion enginestä löytyy pressitiedotteita mm. CNN:n arkistoista.
Pitkälti Sonyn (nerokkaan?) markkinoinnin syytä oli, että Segan Dreamcast kuoli.
Playstation 2 myydyimmät pelit
1. Grand Theft Auto: Vice City
2. Gran Turismo 3: A-Spec
3. Grand Theft Auto III
4. Grand Theft Auto: San Andreas
5. Gran Turismo 4
6. Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty
7. Final Fantasy X
8. Final Fantasy XII
9. Kingdom Hearts
10. Dragon Quest VII: Journey of the Cursed King
Muita hittipelejä olivat mm. God of War, Metal Fear Solid 3: Subsistence, Resident Evil 4, Okami, Burnout-sarja, ja SSX-sarja.
Playstation 2 elinkaari
Playstationin elinkaari jatkuu edelleen ja sitä myydään edelleen varsin hyvin. Sony pitänee Playstation 2:sen tuotannossaan vielä ainakin pari vuotta.
Playstation 2 tekniset tiedot
PS2 Prosessori: 299 MHz suoritin
PS2 Muisti: 32 Mt (RDRAM) keskusmuistia
PS2 Grafiikkapiiri: 147 MHz grafiikkasuoritin.
PS2 yleisesti
- Pystyy lukemaan ja toistamaan sekä CD- ja DVD-levyjä
- Taaksepäin yhteensopiva PS1:sen kanssa
- Mahdollisuus asentaa Linux
- Mahdollisuus asentaa verkkokortti
- USB-portti ensimmäisenä konsolina
- IEEE 1394 laajennusportti
- Mahdollisuus liittää kovalevy
- Kolme eri aluekoodausta Japani, Pohjois- ja Etelä-Amerikka ja Eurooppa
Playstation 2 ohjaimet
PS2:sen ohjaimet ovat pitkälti samat kun PS1:sen sillä erotuksella, että ne sisältävät paineentunnistuksen. PS2:sen ohjain onkin ergonoomisesti hieman jälkeen jäännyt ja pitkät pelisessiot sillä eivät ole kovin mukavia. Koska ohjain on varsin kevyt, sen tunnokkuus ei myöskään ole paras mahdollinen verrattuna esimerkiksi Xboxin ja Gamecuben ohjaimiin.
Playstation 2 lisävarusteet
Playstation 2:seen sai myös runsaasti lisävarusteita, tässä mainittu suurin osa niistä:
- Playstation Linux Kit
- EyeToy USB -kamera
- SingStar mikrofoni
- Guitar Hero -kitara ohjain
- Buzz-ohjain
- Verkkokortti
- Kiintolevy
- USB-HeadSet
- Erilaisia ratteja ja polkimia
- Muistikortit
PS2 Slim
Playstation 2:sta julkaistiin mallinumerolla SCPH-70000 uudempi malli vuonna 2004, joka oli alkuperäistä konsolia runsaasti pienempi ja sisälsi sisäänrakennetun verkkokortin. Yleisesti tätä mallai kutsuttiin PS2 Slimiksi.
Liikkeellä on joitakin pinkkejä PS2 Slim -erikoismalleja, joita jaettiin palkintoina. Nämä ovat erittäin harvinaisia.



































